Noniin, päätin tänään sitte blogittaa ku oli sen verran ajatuksiakin mitä päästää ulos, vaikka ei tässä kovinkaan paljon erikosita ole tapahtunut. Oon ihan äärettömän iloinen, nimittäin auringon ja lämmön takia. Pitää nauttia siitä nyt! Niin mä olen tähän mennessä tehnytkin.
Maanantaina päätin olla olematta lämpimänä päivänä koko aikaa koneella, joten illalla pakkasin koulukirjat, juomapullon, pyyhkeen ja mp3:sen laukkuun ja suuntasin pyörällä kirkkopuistoon. Siellä sitten väkersin mehujään ja pikku suklaapatukan kanssa läksyjä, oli paljon mukavempaa niin kuin olla kotona ja istua pöydän ääressä :) Ennen lähtöä puistossa kauemman aikaa olleen nuoren miesjoukon pari jäsentä päätti palkita minut, nimittäin Paimion parhaasta pepusta xD Taisivat olla hieman hiprakassa... Ei mitään, nauroin paljon. Kovasti parivaljakko pyyteli anteeksi ettei ollut mitään lahjaa antaa mutta halusivatpa silti sanoa minulle!
Eilen olikin yhä lämmintä, joten koulusta tultuani pikku tekstailusession jälkeen pyysin kavereita mukaan ottamaan aurinkoa jälleen kerran kirkkopuistoon (on se niin oivallinen paikka!), joten taas sitä mentiin. Musiikkia oli toki mukana, kuten myös vesipullo, muutama vaihtovaate ja pyyhe. Herkkuja tai läksykirjoja ei kuitenkaan. Harmi kun Nea ei päässyt harkkojen takia tulemaan, mut Ella ja Nanna kuitenkin pääsivät. Mokomat olivat unohtaneet ottaa itse pyyhkeen mukaan joten siellä me sitten hienosti kaikki mun pyyhkeellä makoiltiin ja kuunneltiin LM.C:tä (laulettiin, tai ainakin yritettiin laulaa sanat oikein japaniksi).... Rusketusrajoja ei tainnut tulla ainakaan mulle, mut hyttysenpuremia kylläkin!
Niin... Hyttysistä puheen ollen... Eilen tosiaan tuli todistettua, että ei ole vain mun kuvitelmaa et hyttyset pyörii mun ympärillä :D Nimittäin, ku siinä kolmistaa makoiltiin ja otettiin aurinkoa ni koko ajan mun ympärillä pyöri itikoita - mut vieressä Nannan yllä ei ainuttakaan. Myöhemmin, ku Lotta ja Marianna liitty seuraan yllättäen, ni jompikumpi heistä tokaisi hetken päästä että "kauheesti hyttysiä tässä", ja itse olin siinä vieressä. Sanoin että ne mahdollisesti seuraa mua. No mut sitten pistettiin istumaan toiselle puolelle meiän pientä leiriä. Kas kummaa, itikat seurasivat mua ja muita ei enää häirinny itikat... Ihanaa.
Mut oli silti todella rentoa vaan lähteä ottamaan aurinkoa, välittämättä läksyistä (joita ei siis ollutkaan)! Sellasta esimakua kesälomasta ja näin... Nikokin sitte myöhemmin päristeli mopolla paikalle joksikin aikaa. Puistoreissun jälkeen meninki heille illaksi riehumaan. Mokoma sanoi mulle puistolta lähtiessään et "meen pidempää reittiä, ku sulla kummiski kestää." Mut minäpä olin nopea, ja näin ku Niko meni läheiseltä tieltä täysin vastakkaiseen suuntaan ku olin jo ihan lähellä hänen kotipihaa. HAHA! Siellä sitte istuskelin portailla ja juttelin hänen äitinsä kanssa kunnes toinen VIIMEIN saapui porhalsi pihalle :D
Lämmin sää onneksi jatkui tällekin päivälle (eikä toivottavasti katoa minnekään), voisin mennä taas ulos joksikin aikaa :) Tyhmästi tänään kyllä ollut vaisu olo, tiä mistä johtuu vai johtuuko mistään. Harmitti kyllä kun yhteiskuntaopin kokeet palautettiin, ylä-asteen (ja mahdollisesti koko peruskoulun) ensimmäinen 7½ koepaperissa... oon jo kauan aikaa toivonu sitä yhtä 7½ joka toimisi vähän niinku näpäytyksenä mulle, että alkaisin aikaisemmin valmistautumaan kokeisiin, mut että toiseksi viimeisellä viikolla kun kaikki kokeet jo takana päin... En mä enää sitä kaivannut. Ja terveystiedon kokeesta sain 9+, mut oon siihenkin erittäin tyytymätön, koska viime viikolla kokeen tehtyä oli sellainen olo kuin olisin osannut kaiken täydellisesti. Ei sitten...
Luultavasti on todistuksen keskiarvo laskenut hieman kasiluokalta. Kaverit sitten alko laskemaan kuinka monta kymppiä mahtaa heidän todistukseen tulemaan, ja siinä kohtaa oli hieman surkea olo... Kiltisti hymyilin, nauroin ja pidin hauskaa tänään vaikka yhdessä kohtaa teki mieli vaan suuttua, vittuilla kaikille ja sitten möksöttää. Mut en ole sellainen, enkä tykkää olla surumielinen. Joskus vaan tuntuu että jos joku muu on vähänkään huonotuulinen ni se huomataan, mut sitte ku itse olen ni mun pitäisi oikeasti nähdä vaivaa sen eteen että muut huomaa sen. Tänäänkin olin iltapäivällä hieman hiljaisempi ihan vaan katsoakseni et huomaakohan kukaan. Oon vaan tottunut käyttäytymään normaalin hyväntuulisesti masentavasta fiiliksestä huolimatta (koska haluan olla vahva, enkä esittää ja näytellä surkeaa masentunutta, enkä ajatella negatiivisesti vaan positiivisesti), koska ei se koskaan mitään auta. Jos surettaa ni sit surettaa, mut pyrin aina silti nauramaan vaikka itkettäisi, hymyilemään vaikka surettaisi. Ei kovistelun takia vaan koska en yhtään tykkää olla surullinen tai ärtynyt :'D
No joo, kyllähän sekin vähän ärsytti, kun kaverit miettivät kuinkakohan paljon rahaa he saavat ysin todistuksesta. Kuulemma sukulaiset ovat anteliaita ja ojentelevat seteleitä todistuksista ja luultavasti, tai ainakin toivottavasti antaisivat enemmän kerta ysiluokan todistus kyseessä :) Eihän siinä mitään, mut väkisinkin mietin omalta kohdaltani miten joskus äiti on maininnut, että hyvä kun on rahaa ruokaan... Laskukirjeillä kun on tapana ilmestyä meidän postilaatikkoon silloin kun siihen vähiten olisi varaa. Ja tottakai, kaksi vanhempaa on enemmän kuin yksi, saman katon alla siis. (Niin, mullahan voisi periaatteessa sanoa olevan neljä vanhempaa. Mun mielestä mulla on vain kaksi vanhempaa, ja heidän kumppaninsa, joista välitän myös.) Etenkin mun paimiolaisilla ystävillä tuntuu olevan hyvin toimeentulevat vanhemmat. En halua olla kateellinen, mut joskus olisi tietenkin helpompi jos olisi rahaa. En halua tuhlata perheen varoja, mutta en haluis sen myöskään estävän harrastamista. Töitä tekisin tietenkin, jos saisin. Mut onhan mulla kesätyöpaikka! :) Se jo yksinään tuo ihan hirveesti rahallista apua, sillä lukion kurssikirjat... Hui, sitä rahan määrää mitä siihen palaa. Mut siihen aion kyllä vaatia isältäkin rahastusta, en aio enää pistää äitiä maksamaan kaikkea yksin omasta pussistaan.
Tässä nyt viime päivien ajatuksia mitä nyt päällimmäisenä tällä hetkellä pyöri :D Tätä arki on, mut älkää nyt erehtykö luulemaan mua ihmiseksi, jolle mikään ei kelpaa. Tiedän ihan hyvin että todistukseen tulevat kertoo ihan oikein mun taidoista, huolimatta siitä miten kahdeksikot kismittääkin mua paperilla. Pääsen noilla numeroilla Paimion lukioon helposti, ja kasi ei ole ollenkaan huono numero! Oon vaan kova vaatimaan itseltäni, mut huono toteuttamaan tavoitteitani. Monesti toisten tsemppi ja patistelu toimii mahtavana kannustimena mulla. Ja mulla on katto pääni päällä, eikä ruoka ole loppunut missään vaiheessa vaikka välillä vähän tiukkaa on rahan kanssa tehnytkin meillä. Harrastin tän lukukauden tanssia, joka oli todella mahtavaa koska sain sieltä muutaman uuden tuttavuuden ja pontta jatkamaan harrastusta. Halpaahan se ei ollut, ja harmittaa miten paljon meni rahaa matkoihin, mut äidin kanssa otettiin opiksemme, ja jos pystyn jatkamaan kesän jälkeen tanssia niin silloin otan kyllä bussikortin käyttöön xD Ei tarttis enää nostella rahaa matkaa varten ja saisi sillä tietyllä summalla rajattomasti bussilla kulkea tässä Turun ja Paimion välissä.
Pitäisi kyllä jotenkin keksiä miten saan kerättyä rahaa säilöön... Sitä vaihto-oppilasvuotta varten nimittäin. Tiedän, voi olla hieman aikaista murehtia sitä, mutta haluan tehdä työtä sitä varten. Ja jos mielii lähteä lukion ekan jälkeen, syksyllä alkaa jo haku seuraavan vuoden kesällä lähteville. Oon kyllä niin iloinen jo siitä, että sukulaiset on kiinnostunu mun haaveesta lähteä vuodeksi ulkomaille, ja kannustavat lähtemään sinne! Tulee vaan varmempi olo, että sitä mä haluan ja selviydyn sellaisesta :)
Eräs luokkatoveri tuli pari päivää sitten juttelemaan mulle, että olisi kiva jos hankittaisiin luokkana meiän luokanvalvojalle jotain lahjaa, joka annettaisiin sitten kevätjuhlissa. Hänen mukaan olen "puuhanainen joka hoitaa hommat loppuun" ( :D ), ja vaikka itseäni vähän epäilytti ilmaisu - en ole oikeasti niin toimelias miltä saatan vaikuttaa toisten silmissäni - niin olin itse asiassa itsekin miettiny hieman samaa juuri pari päivää sitten mut jättäny sen pelkäksi ajatukseksi. Hyvä että Anni, tää mun luokkakaveri, otti asian puheeksi! Samana päivänä kysyin meiän luokkalaisilta asiasta ja yllätyin miten pojatki suostu moiseen (idea nimittäin vaati 1€ jokaiselta luokkalaiselta, omg!) mut olen tyytyväinen. Tässä nyt sitten oon ottanu euroja muutaman vastaan, vielä en niitä kaikilta oo saanut mut en minä vasta ku kaksi päivää sit lähteny tota asiaa ajaa eteenpäin :D Toivotaan että tyypit toisi niitä kolikoita tällä viikolla, etten joudu ensi viikon perjantaina niitä repimään heiltä.
Mulle tuli myös fiilis että haluan järjestää jotain yhteistä meiän luokan tyttöjen kesken (joku koko luokan juttu olisi myös kiva mut mennäänhän me luokkaretkellekin ensi viikolla, eiköhän se riitä), ja otin sen eilen puheeksi tyttöjen kesken. Tässä pitäisi päivämäärää vielä päättää, juuri pistin facebookissa kyselyä kesäloman ekasta kunnon viikonlopusta. Viime kesänä olin suurimmaksi kotona, tänä kesänä siihen tulee muutos, aion nähdä niin monta ihmistä ja niin usein ku pystyn! :)
Mut nyt, mun pitäsi kuoria muutama peruna ja porkkana, kirjoittaa sähköpostirooli, siivota huonetta ennen ku Niko tulee hetkeksi kiusaamaan mua, ja illalla on vielä pesistreenitkin!
Besos, chao ♥
keskiviikko 23. toukokuuta 2012
lauantai 19. toukokuuta 2012
Juhlintaa
Hei kaikki!
En oo taaskaan pitkään aikaa bloggaillu mitään, pahoittelut! Tarkoitus on ollut, tässä viimeisen kuukauden aikana kun on tapahtunut yhtä jos toista. tärkeää tapahtumaa. Ensinnäkin. MEIKÄ OLI LM.C:N KEIKALLA 13. PÄIVÄ! ♥ Oli ihan mahtavaa siellä, bändi soitti kaikki minun lempibiisit, veti täydellisen keikan, ja seurakin oli aivan parasta (Ella, Eetu, Viivi & Taru) ♥ Kovin vähän kuvia mulla, mut on muutama video (joissa on iha kohtuu hyvä laatukin kai). Oltiin paluumatkalla ihan kikseissä. Ja sit äiti ja Tuulevi sanoivat nähneensä jonku haalaripukuisen vaalea-ruskea-raita-hiuksisen roudarin heittämässä kiviä (ei kirjaimellisesti, vaan tiedättekös ku nyrkit yhteen and so on? xD). Ellan kanssa melkei revittiin hiukset päästä; "roudari" oli nimittäin AIJI. OLISIN VOINU HEITTÄÄ KIVEN HÄLLE. PAHUS VIEKÖÖN! :D Olen melkein toipunut jo...
Mutta en viitsi tuon enempää hehkutella, muuten mielenkiinto menee. Sain muistaakseni huhti-toukokuun vaihteessa soiton S-marketista, jolloin paljastui että minut oli valittu Tutustu Työelämään ja Tienaa -ohjelmaan (=kesätöitä kahdeksi viikoksi)! Aloitan 30. heinäkuuta, lopetan 10. heinäkuuta, eli kyseessä on kaksi viimeistä lomaviikkoa. Toisaalta olisi ollut kiva viettää viimeiset lomaviikot aivan vapaana, mut töiden avulla saan ainakin unirytmin aikaistettua koulua varten.
Toukokuun 4. päivänä, perjantaina, mentiin liikunnan valinnaisryhmien kanssa Turkuun Your Move -liikuntatapahtumaan. Oli todella hauskaa siellä; sumopainia, ammuntaa, tanssia, sellainen ilmatäytteinen esterata, graffitia, paidan tuunausta (sieltä sai ilmaiseksi paidan), korikiipeilyä (eli kasattiin niin monta koria päällekäin niin että itse olit tornin päällä koko ajan), luultavasti oli vielä jotain... Ainiin rullaluistelua koitin ensimmäistä kertaa ikinä :D En kaatunut!
Pari viikonloppua sitten Olivia, Oskari ja Bruno yöpyivät meillä viikonlopun. Eipä mitään erikoista taida olla sanottavana... No, pyöräiltiin me porukalla Nesteelle, ostettiin hieman karkkia ja pojat palasi kotiin. Olivia, minä ja Bruno jatkettiin Hiekkahelmelle pyörillä, siellä me mettäpolkuja pitkin kruisailtiin... Joo... Oli aika laadukkaat jutut meillä sokerihumalassa keskellä metsää :D Lopulta päädyttiin Perunalle (nimi tulee järven/lammen muodosta; lähistöllä myös Banaani ja Päärynä) ja voi vitsit miten hienoa siellä oli! Olivian puhelimella kuvattiin kun Bruno baanasi siellä + ympäristöä. Oli kyllä vaivan arvoista ♥ Kesällä voisi taas uudelleen käydä siellä. Paluumatka oli kyllä jälleen kerran seikkailu... Siellä me pyöräiltiin kallioita pitkin ja olemattomia polkuja pitkin varpujen keskellä citypyörillä, ja Olivialla oli vieläpä Bruno osan matkasta pideltävänä... Extremeä kerrassaan! Kotiin päästyä Olivia paineli saunaan ja minä Nikon luo hetkeksi :D
Äidille soitettiin tässä jokunen aika sitten UP Educationista, josta olin tilannyt esitteen aikaisemmin. Kyseessä on siis vaihtarijärjestö. Äiti oli esittänyt paljon kysymyksiä järjestöltä soittaneelle naiselle, ja sai hänen yhteystietonsa. Kesällä olisi tarkoitus mennä yhdessä juttelemaan tälle henkilölle :) Mutta näyttää kovasti siltä että ainut mahdollinen järjestö minulle on Rotary, yksinkertaisesti hinnan vuoksi. Maavalinta on kyllä yhä suuri kysymysmerkki minulle... USA houkuttelee mutta niin moni muukin (kuten Espanja, ihan kielen takia). Kaikista maista löytää kuitenkin sekä hyviä että huonoja puolia.
Viime viikon tiistaina oli Nikon 16-vuotissyntymäpäivä (annoin myöhemmin hänelle lahjaksi leikekirjan tapaisen, mimihin olin tulostanut kuvia meihin tai yhteisiin tapahtumiin liittyen ja kirjoittanut niiden 'tarinan') sekä ysien juhlaillallinen. Lisään kuviä tähän blogipäivitykseen myöhemmin, tällä hetkellä olen isällä ja kaikäidin luona omalla koneella. Oli tosi ihanaa siellä, rento ja hauska meininki ja hyvää ruokaa :) ♥ Bändikurssin kanssa itse asiassa esiinnyttiinkin siellä, laulettiin Chisun Yksinäisen Keijun Tarina sekä Beatlesin Here Comes The Sun. Esitykset meni hyvin; ääni ei värissyt, mutta jalat kylläkin tutisi! :D
Siinä olisi nyt taas tällainen 'pieni' päivitys viime ajan tapahtumista. Pitäisi alkaa useammin blogittaa, jotta voin kertoa paremmin omista fiiliksistä ja ajatuksista kaikkeen liittyen. Tällaisten tiivistettyjen päivitysten lomaan ei viitsi mitään ylimääräistä tunkea, muuten olisin vasta postauksen puolivälissä.... Eli yritän tässä nyt aktivoitua kirjoittamaan useammin ja vähän vähäpätöisemmistäkin jutuista :) Eipä tällä kertaa enempää, heippa!

tiistai 1. toukokuuta 2012
We made it!
Helouuu! En oo todella pitkään aikaan taas bloggaillut, aina se jää joko ajan tai viitsimisen puutteesta :D Mut kyl tässä viime aikoina on tapahtunut kaikkea!
Pari viikkoa sitten tiistaina oli normaalisti tanssiharkat, harjoiteltiin esitystanssia niinku aina. (Pakko mainita nyt, et kone päätti just täl hetkel soittaa Busta Rhymesin Touch It -biisin, joka oli meiän esitysbiisi.) Sitä seuranneena torstaina oli yhteisharkat, jossa opeteltiin loppuyhteistanssi ja käytiin kahdesti omat tanssit läpi.
Meni aika myöhään silloin, myöhästyin ekasta bussista, joten lähdin kauppatorille seuraavaa bussia odottamaan, mutta kun se vasta tulikin 40 minuutin päästä ni päädyin Stokkan Hulluille päiville, ja löysin itselleni mekon ysien juhlapäivälliseen! :D Varasin sen silloin, koska mul ei ollu tarpeeksi rahaa ostaa sitä heti. Seuraavana lauantaina käytiin Turussa Nikon kanssa katsomassa The Cabin In The Woods. Oli ällöttävä leffa, vaik ei oikeen kummoinen toisaalta koska siinä vaan veri lensi (luonnottoman paljon) ja zombiet jahtasivat. Mut mul oli kivaa silti! Leffan jälkeen käytiin uudessa Kultatalossa syömässä Subwayssa ja sit mentiin hakemaan mekko Stokkalta varauksesta. Siinä ne miu vaivalla säästetyt 50€ omaa rahaa meniki hujauksessa...
Seuraava tiistai taas normisti harkat, ja perjantaina oli sitte kenraaliharkat Sigynsalilla, missä esitys sit tuli olemaan. Vähä jännitti että löytäisinkö sinne, mut onneksi oli sen verran paljon muitaki tanssijoita sinne menemässä ni ei ollu ongelmia!
On tässä vähän aikaa sitten ollut koeviikkokin, oli perjantaita lukuunottamatta joka päivä koe silloin... Alkuviikosta oli aika epätoivoinen olo mut sanotaan että tarpeeksi hyvin suoriuduin :D

Viime perjantaina Ella tuli meille laittelee hiuksia ja meikkejä (katottiin mitä pistäisin esitykseen), ja Ella sai mut taipumaan menemään ulos niissä meikeissä :: DD Uhuhu. Mentiin sitte nuorisotalolle, aurinkolasit silmillä! Salis oli kuitenkin hämärää, joten niitä ei sitte tarvinnut. Jaettiin muumilimu ja suklaarusinat, pelattiin biljardia (jossa olin surkea) ja pelattiin pöytäjalkkista (jonka voitin) ja istuskeltiin sohvilla, ennen kuin Ellan porukat heitti minut kotiin ja lähtivät sitten kotiin. En tiä mistä johtu, suklaarusinoista, meikeistä vai Ellan seurasta, mutta ku aloin ilmeillä kameralle, oli kuvat jopa naurettavan hyviä :D Joten niitä meniki paljon faceen... (Ylempää näittekin esimerkkejä näistä ilmeistä.) Normisti häpeilen omia ilmeitäni, tuona iltana en!
Lauantaina olikin esitys, Ella tuli meille hieman ennen yhtätoista pistämään taas hiukset ja meikit, haettiin Niko ja lähdettiin Turkuun. Kuvittelin et esitys kestäisi 1½ tuntia tai jotain sitä luokkaa, mutta siihen menikin lähes 3 tuntia! Sanna piti mulle seuraa siellä, mul olisi muuten ollu ankeaa siellä yksin riehua. Esityksiä oli siis kaksi, ensimmäinen alkoi klo 14 ja toinen 17, siinä välissä oli 15 ennen kuin jälkimmäinen alkoi. Aluksi jännitti, mutta yllättävän vähän loppujen lopuksi. Toisella kierroksella meni omasta mielestäni paremmin, kun ei jännittänyt ja tilanne oli jo tuttu, ja viimeinen lopputanssi vedettiin Sannan kanssa ihan täysillä, nii et meinasi tasapainokin pettää! Haluaisin useamminkin esiintyä tuollaisissa tilaisuuksissa, tykkäsin todella paljon :) Ja huomasin että siitä jäi sellainen esiintymishalu ja -uskallus (vedin, läpällä tosin mutta silti, tanssin yksin myöhemmin kavereille, yleensä en uskalla kovinkaan fiiliksellä mennä). Harmi vaan, että enää on yksi tanssikerta jäljellä, koska en pääse viimeiselle tunnille ysien juhlapäivällisen takia ;___; Byhyyy.
Mut toisaalta, ysien juhlapäivällinen on tuollanen ettei tuu toista ysien juhlaruokailua enää... Siihen liittyen, minut ja Niko pistettiin 'edustamaan luokkaa' emäntänä ja isäntänä. Jotenkin arvasin sen. Nimittäin aina kaikissa luottamushommissa ja sen sellaisissa minut valitaan. Enkä todellakaan tiedä miksi D: Olen suostuvaisin uhri, ehkä siksi!!
Noo, sunnuntaina käytiin tallilla, oli hirveän lämmin! Minä putsasin karsinat (niitä oli kaksi vaan putsattavana, mut molemmissa kahden päivän kakat, tuli kaksi kottarillista), äiti teki muut hommat. Sillä välin ku hän liikutti Rennyä, minä vetelin hirsiä mummolassa - edellisen päivän tanssiesitykset olivat vieneet iha täydellisesti mehut musta!
Eilen menin illalla Ellan luo, siellä oli muutama muukin kaveri, juhlittiin vappua siellä :) Jokainen toi jotai herkkua, juteltiin siinä aluksi ja pistettiin hiuksia samalla ku mässäiltiin, sitte katsottiin sellainen kauhuleffa ku Inferno, joka oli melko läppä (naurettiin kaikki lopulle, vaikka osa meistä oli aivan kauhuissaan leffan aikana). Sitte pelattiinki loppuaika guitarheroa, päästeltiin leffan aiheuttamaa stressiä pois sitä kautta :D Nanna heitti mut skoppella kotiin, olin hieman puolenyön jälkeen kotiovella. Ja nukuimpa miltei puoleenpäivään asti tänään! Äiti oli järjestänyt perheaktiviteettiä meille, lähdettiin porukalla (minä, Eetu, äiti, Arto) päivällä pyöräillen frisbeegolf-puistoon piknikille. Oli hauskaa siellä, syötiin, herkuteltiin ihan hieman ja loppu aika heiteltiin frisbeetä ja riehuttiin Eetun kanssa (esim seisottiin käsillä, hypittiin toisten yli jne...). Tykkäsin, useamminki vois olla tuollasta! :)
Sellasta siis ollu nyt viime aikoina. Pian pitäisi taas aloittaa hirveä lukeminen kokeisiin, möh D: Mut nyt oon suunnitellut ajan vähä paremmin ni ei varmaan tuu ongelmia nii paljon. Toivottavasti menee nää ysin loput kokeet hyvin! Nyt ku on ollu hieman univelkaa ni oon sen huomannun vaikuttaneen jonkun verran opiskeluintoon. Ei ole yhä edelleenkään tullut 7 -alkuisia numeroita, mutta silti.
Ja niin, vaihtari-into saanu hieman uutta pontta myös! Joku päivä yritän mennä juttelemaan Olivian äidille, hän kun on ollut vaihto-oppilaana, sais vähän tietoa vuodesta ja muuta tärkeää. Ensi viikonloppuna Olivia, Oskari ja Bruno tulee meille asumaan, mitäköhän siitäkin lukemisesta sitten tulee...? Ja sitä seuraavana viikonloppuna menen Helsinkiin katsomaan LM.Cn keikkaa! Hurjaa!
Mut nyt en keksi mitään kirjoitettavaa enään, sanavarastot ehtyivät :D Joten toivotan vappuja kaikille, voikaa hyvin ja nauttikaa loppuillasta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)